Nyt loppui hikoilu!

Juhannushelteiden aikaan isännällä paloi täysin käämit, kun yölläkin oli niin kuuma, että hiki virtasi pitkin selkää. Soitto paikalliselle Kauhavan Sähkösuunnittelu firmalle ratkaisi asian.  Ilmapumppulaite tilaukseen ja asennus luvattiin jo seuraavalle viikolle. Olimme kuitenkin lomamatkalla, kun asennusta olisi tultu ensimmäisen kerran tekemään, joten sitä siirrettiin vielä viikolla.

Nyt ovikello soi täsmällisesti 08.30 ja asentaja isännät astuivat tupaan. Koneen asennusseinä oli aika selkeä: suoraa olohuoneen päätyy, mutta minulla oli vain yksi huoli, miltä valkoinen kone näyttäisi mustalla seinällä? Minähän nyt tietenkin olisin halunnut mustan koneen. Asentajat vakuuttelivat, että kyllä se aika hyvin tuonne seinään "istuisi", olihan täällä valkoiset huonekalutkin.



Vajaa kaksi tuntia myöhemmin ilmalämpöpumppu oli seinässä käyttövalmiina, siististi asennettuna. Vanhasta tiiliseinästäkään ei tipahdellut paloja, vaikka sitäkin minä, epäilevä Tuomas pidin aivan varmana.  Saimme vielä kädestä pitäen opastuksen laitteen käytöstä ja huollosta.



Täytyy kyllä sanoa, että kone sopii seinään kuin  nyrkki silimään eikä valkoinen väri häiritse yhtään. Nyt saa uusi helleaalto iskeä, me emme sisällä enää hikoile!


Kommentit

  1. Meilläkin täällä Varsinais-Suomessa ovat kesähelteet koetelleet ja ilma-vesilämpöpumppu on kyllä toimiva ratkaisu. Ymmärrän kyllä että sinua mietitytti mille lämpöpumppu näyttää seinällä, mutta hyvinhän se sopii tummaa taustaa vasten. Hienoa että olette saaneet vielä ihan opastuksen laitteen käyttöön sekä huoltoon, todella hyvä palvelu.
    https://www.tjj-tekniikka.com/ilma-vesilampopumppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä komeasti seinään sopiin ja ilo oli mennä nukkumaan, kun hikipisarat eivät valuneet. Nyt saisi lämpöiset kelit vielä jatkua, mutta tällä hetkellä vettä sataa taivaan täydeltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

Suositut tekstit