Oi ihana huhtikuu!

Kevät on ottanut aimo harppauksen muutamassa viikossa. Lumet ovat kadonneet lähes täysin, paljastaen roudan runteleman takapihan. Keväisin ihmettelemme, että minkä suomaan päälle pihamme on rakennettu, kun mikään rakennus ei ole talven jäljiltä suorassa. Jopa uuden pihasaunan ovenpieli irvistää, vaikka se rakennettiin jykevien ruuvipaalujen päälle. Terassi on aavistuksen nokkapystyssä ja käytävät lonksuvat askelten alla. Mutta kun routa sulaa, tipahtavat rakennelmat takaisin omiin uomiinsa.



Viime viikkoisten työkiireiden vuoksi olen ollut aavistuksen voimaton ihastelemaan takapihalla alkanutta keväistä heräämistä. Vasta äsken havahduin, kuinka krookukset ovat alkaneet kukoistamaan pihakäytävän sivustalla ja jopa saunan päätypenkistä päätään nostavat uudet asukkaat. Se ilahduttaa kovasti, koska olin varma, että penkistä ei nousisi mitään koko keväänä.


Osa päätypenkistä on peitelty, suojaten syksyllä istuttamiani kukkasipuleita ja sääennusteen mukaan sitä ei kannata vielä aukaista, koska ilmat viilenevät jälleen.

Jään siis odottamaa uutta lämmintä aaltoa ja annan kukkasipuleiden uinua peiton alla rauhassa. Myös minä otan nyt hetkellisen "uinumismoodin" päälleni  ja sulkeudun talviloman viettoon, taattuun auringon lämpöön!

P.S Tänä vuonna olen ilmeisesti huijannut säänjumalaa ja hän ei hoksannut, että meikkisellä alkoi "talviloma". Vaikka sää hieman viileni viime viikkoisesta, niin lunta ei ole vielä tiedossa, toivottavasti!

Kommentit

  1. Krookukset o tänä keväänä torella nopeeta ja nousoovat muutenki hyvin. Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookuksia on kyllä ilo katsella! Suurin osa vielä lehtipeitteen alla, mutta kyllä ne sieltä itsensä läpi puskevat. Haravaan tartun vasta lomani jälkeen. Toivottavasti silloin olisi jo T-paitakelit!

      Poista
  2. Itsekin yllätyin suuresti, että ensinnäkin lumen sulaminen viime viikon aikana oli niin nopeaa ja lumen väistyttyä esiin tulleet krookukset kukkivat melkein saman tien.
    Mukavaa kevään jatkoa sinulle toivoo Päivi -Kottikärryn kääntöpiiri -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikkojen aikana krookukset ovat kaikki jo kukkineet tai lähes tulkoon kadonneet, johon syylliseksi epäilen tontille muuttaneen myyrän...
      Hieno, että olet löytänyt blogini!

      Poista

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

Suositut tekstit