"THE" tauti saavutti meidätkin

Ehdin jo isännälle todeta, että jos tämän viimeisen lomareissuviikon jälkeen emme vieläkään sairastu, olemme taudille immuunit. Sen verran monessa paikassa tuli käytyä ja välillä oltiin tuhansien ihmisten ympäröimänä.

Kotona ehdittiin olemaan päivä, kun toinen jo aloitti yskimisen. Minä vielä kävin reippaana urheilemassa ja töissä. Sitten se iski! Vain muutama tunti siitä, kun vointi oli vielä O.K,  makasinkin jo sohvalla, enkä jaksanut  liikahtaakaan. Isännän köhiminen sen kuin vain paheni ja iltaa mennessä minullakin jo henkeä ahdisti ja kurkku oli kipeä. Lopulta teimme kotitestit ja kaksi viivaa ilmestyi saman tien molempien testereihin. 

Seuraavana päivänä saimmekin heti aamuksi virallisen näytteenottoajan. Minä olin käynyt siinä aiemminkin, mutta isännälle tämä oli eka kerta. Hän kauhulla katsoin vierestä, kun hoitaja lykkäsi hervottoman mittaisen näytteenottotikun nenääni. Teki jo lähtöä autosta karkuun! Onneksi hoitaja oli todella nopea, sillä ei siinä ehtinyt silmiään räpsäyttää, kun olikin jo toisen vuoro. Täytyy kyllä todeta, että olihan se aika karmean näköistä seurata toimenpidettä vierestä, koska se todellakin näytti siltä, että tikku tungetaan aivoihin asti!

Päivät ovat nyt kuluneet pitkälti saman kaava mukaan:  herätty kymmenen aikaan, koska väsy on ihan julmettu. Maattu sohvalla, koska ei jaksa tehdä muutakaan. Välillä yrittänyt istua ja jaloitella, että yskiminen helpottaisi. Mitattu kuumetta, jota ei ensimmäisen päivän jälkeen onneksi enää ollut. Juotu kuumia juomia, yskänlääkettä, syöty särkylääkettä, yskitty keuhkot pihalle ja niistetty litroittain räkää ulos nenäontelosta sekä arvuuteltu mitä "gurmeeta vai karmeeta" loihtisi pakastimen uumenista löytyvistä, jo parhaat päivät nähneistä raaka-aineista?

Lopulta isäntä pääsi eroon karanteenin ikeestä ja sai luvan lähteä kauppaan. Onneksi, koska jääkaapissa ei enää ollut kuin se kuuluisa valo! Ulko-oven avattuaan hän huikkasi, että ei tarvitsekaan lähteä minnekään, sillä meille olikin jo tuotu ruokalähetys... Ihmettelin, että mitä se nyt horisee, onko tauti vienyt viimeisetkin järjen rippeet? Menin katsomaan ovelle, niin siinä se oli:  Herra Oravan tuoma käpy oven vieressä.  -Kyllä luonto pitää huolen omistaan!

 

Nyt kun voimat ovat pikku hiljaa alkaneet palautua, olen ajan käyttänyt hyödykseni kirjoittamalla viisi uutta blogipostausta julkaisukuntoon. Myös jo edellisten lapinreissujen kuvat on lyöty yksiin kansiin uusien kanssa. Samoin keväisen Nizzan matkakuvat on saatettu Ifolorin  kuvakirjaksi asti. Ja niitä matkakertomuksiahan voi käydä lukaisemassa näiltä sivuilta.

Onneksi saimme vietyä kaikki puutarhakalusteet ja muut roihnat takapihalta varastoihin ennen taudin alkua. On voinut ihan hyvällä omalla tunnolla katsella ikkunasta, kun tuuli riepottaa viimeisiä lehtiä puista alas. Haravointi kun jää, perinteisesti, ensi kevääseen.