Viha-rakkaus-suhde: klapit & minä

On taas se aika, kun puuliiveri tulee täyttää klapeilla, jotta saa talvella lämmitellä saunaa ja takkaa. 

Tilasin kaksi heittokuutiota puita pihaan toimitettuna, meidän luotto klapitoimittajalta ja siihenhän ne ilmestyivät sopivasti vapaapäivän puhdetöiksi. Ajattelin yllättää isännän ja ihan omatoimisesti päätin kantaa klapit yksin liiveriin asti.

Klapeilla ja minulla ei ole entuudestaan mitään mieltä lämmittävää suhdetta, joten helppoa työhön tarttuminen ei ollut. "Erityysellä lämmöllä " kun muistelen lapsuuteni klapiurakoita, jotka toteutettiin yleensä helteisimpinä kesäpäivinä, isän tarkan valvovien silmien alla, juuri silloin kun muut kylän kersat menivät uimaan.

Nyt tuossa pihassamme oleva klapikasa oli lastenleikkiä verrattuna niihin, mitä pienenä paasasin latoon menemään. Lapsuuteni puulato oli jo lähtökohtaisesti 10 kertaa isompi ja puita sata kertaa enemmän. Klapit vietiin hyvään järjestykseen peräseinältä aloittaen ja näin pikkuhiljaa koko puulato täyttyi klapeista talven tuloa odottamaan. Sehän ei tietenkään riittänyt että ne latoon jouduin kantamaan. Talven tullen kannoin niitä sitten sieltä pois. 

Hyvin usein talvilauantain kotityönäni oli hilata pulkalla klapeja ladosta kotimme pannuhuoneeseen. Jos meinasin olla nopea ja rohmuta paljon kerralla puita pulkkaan, se kostautui yleensä puolessa välissä pihaa, kun pulkka osui johonkin lumipaakkiin ja kellahti kumolleen. 

Muistan yhdenkin kerran, kun jonkun kiukuttelukohtauksen jälkeen päätin kantaa pannuhuoneen niin täyteen puita kuin ikinä pystyisin.  Ja minähän pystyin ,vaikka koko päivä siihen taisi mennä. Niitä oli lopulta niin paljon, että pannuhuoneeseen pääsi vain kylki edellä ja vatsaa sisään vetämällä. Pesäluukun sai juuri ja juuri auki. Ei tullut mieleen siinä suutuspäissään puita kantaessa mitkään paloturvallisuusohjeet. Isä oli myöhemmin todennut, että puita oli ja ihan riittävästi!

Nyt kun kellotin omat klapikasani, niin ei siihen koko päivää mennyt, vain reilu tunti, kun puut olivat siistissä järjestyksessä liiverissä.  Edellis kesän klapit vielä siirrettynä eripaikkaan ja liiveri muutenkin siivottuna.

Jotta klapit saataisiin kunnolla palamaan, niin hommasin keväällä jo muutaman pussin päreitä, joilla voi sitten sytytellä. Päreitä sain lapsuuteni kotikylällä asuvalta taidemaalarilta, joka vaalii omalla osaamisellaan vanhoja käsityöperinteitä maalaamisen ohella. Reijoon voit tutustua täältä.