Alppiruusujen kevät ahdinko

Kauhuissani katselin saunanterassilta, kun lumipeitteen huvetessa alppiruusut alkoivat kivipenkissä roikottamaan lehtiään. Kaivoin puhelimestani Googlen avulla tietoa, miksi vielä eilen terhakkaat lehdet tänään roikkuivat.

No sieltähän se suuri viisaus pian selvisikin eli lumen sulaessa, mutta maan ollessa vielä jäässä, juuristo ei saa tarpeeksi vettä. Apua toisi tietenkin kunnon kevätsuojaus, mutta lämpimällä vedellä kastelu ja näin ollen roudan sulattaminen herättelee alppiruusut taas eloon.


Siispä vedin kumisaappaat jalkaani ja kannoin kukille muutaman sangollisen lämmintä vettä. Samalla vettä sai pieni pallotuijan alkukin, jota näköjään "ystäväni" Jättipupu oli hieman ehtinyt muotoilemaan.


Kukkapenkistä pilkotti jo pieni pala sammalleimun vihreyttä , viime syksyn lehtien seasta. Kyllä päivä voi pienestä piristyä!

Piristystä saivat varmasti naapuritkin, jos ikkunasta katsoivat touhujani, kun paluu matkalla lumihangen poikki kahlatessani kumisaappaani jäi jumiin askelkuoppaan ja pyllähdin perseelleni lumeen. Onneksi sanko oli tyhjä, muuten olisi voinut hymy hyytyä tältä puutarhurilta.

Leppoisaa viikonloppua Sinulle!


Kommentit

Suositut tekstit