Oma Piha

Toissa kesänä puhelimeni soi kesken lomamatkan. Harvemmin tulee vastattua tuntemattomiin numeroihin koska siellä on kuitenkin taas joku kaupustelija. Vastasin silti ja soitto sai pasmani täysin sekaisin.

Olin ilmoittanut meidät edellisenä vuonna puoli piloillaan Oma Piha -lehden Suomen paras piha- kisaan. Luurin toisessa päässä oli lehden toimittaja ja hän halusi tulla tekemään juttua meistä kisan tiimoilta. Kuluva kesä oli ollut alusta lähtien erittäin haasteellinen jatkuvien sateiden ja kylmyyden takia enkä kevään aikana ollut millään jaksanut inspiroitua puutarhan hoitoon. Vielä kun tämä lomamatkakin oli tiedossa, olin ajatellut että turhaa niitä kukkia oli istuttaa ja terasseja laittaa kuntoon. Kisaan olin osallistunut tyttäremme rippikesän kuvilla jolloin kaikki oli vimpan päälle tiptop, nyt kaikki oli vähän niin kuin heikun keikun!

Yritin epätoivoisesti vakuuttaa toimittajalle, että meille ei nyt vaan kannata tulla, että takapihassa ei kerta kaikkiaan ole mitään hohdokasta näytettävää ja varsinkaan kun se ei ole tällä hetkellä missään kilpailukunnossa. Toimittaja oli varsin itsepintainen ja niin lopulta sovimme tapaamisen muutaman viikon päähän. Kotiin palattua kesänloman loppuaika muuttui nopeasti työleiriksi takapihan kuntoon saamiseksi. 

Heinäkuu olikin sään myötä täysin alkukesän vastakohta. Aurinko porotti ja saimme nauttia ihanista kesäpäivistä. Kasvit suorastaa kasvoivat silmissä  ja iloitsin, että saattaahan tässä sittenkin vielä aurinko paistaa risukasaan. Kaikki oli toimittajaa varten valmiina, eikä käytävien varsilta saatika kukkapenkeistä olisi löytänyt suurennuslasillakaan ainuttakaan sinne kuulumatonta kasvia.

Haastatteluaamuna heräsimme kaatosateeseen!! Taivas oli sysimusta, vettä tuli taukoamatta. Kaikki pihan kukat roikkuivat surkean näköisinä pitkin pituuttaan. Lämpöasteetkin olivat pudonneet yli kymmenen astetta edellispäivien lukemista. Kauhusta kankeina odottelimme toimittajan tuloa ja samalla rukoilimme edes pientä taukoa vesisateeseen.

Toimittaja saapui puolen päivän maissa ja kävimme lähes parin tunnin mittaisen juttutuokion. Kun ulkokuvien aika koitti, rukouksiimme oli vastattu ja vesisade oli tauonnut. Toimittaja veti keltaiset kumpparit jalkaansa ja otti sateenvarjon kameransa suojaksi vielä harvakseltaan tippuvien sadepisaroiden varalta. Nyt vain toivottiin että kuvista edes joku onnistuisi!

Valmislehti ilmestyi viime syksynä. Vapisevin käsin plarasimme kotipostilaatikkoon toimitetun kappaleen. Sitähän piti oikein istuutua sohvalle ja ihastella suu auki, että todellako nämä kuvat ovat meidän vesisateen piiskaamasta takapihastamme? Finaalipaikkoja emme hätyytelleet Suomen paras piha-kisassa, mutta silti olimme iloisi ja ylpeitä lehtijutusta, sillä onhan tämä meidän Oma Piha!

Jutun voi lukea Oma Piha 6/2020-lehdestä