Valoa kohti!

Hävyttömän kauan on kulunut aikaa, kun viimeksi kirjoitin tänne -peräti puoli vuotta!! Joulu- ja tammikuun alku meni niin tiiviisti töiden merkeissä, että se lopulta kostautui tammikuun puolessa välissä.  Jo joulun välipäivinä tytär alkoi sairastamaan, sitten vuorostaan isäntä ja lopuksi minä -kaikki eristä syistä. Kotikunnan uusi Hyvinvointikeskus tuli tutuksi useampaan otteeseen ja ilta-ajelua sairaalanmäellekin harrastettiin. Elimme hetken omassa sairastelukuplassamme, epätoivon syövereihin vajonneina. 

Helmikuussa pilkahti jo valoa pimeydestä -myös kirjaimellisesti, kun aurinko alkoi näyttäytyä taivaankannella kauemmin ja kauemmin. Takapihallemme ilmestyi uusi kaveri -kettu. Se asteli uteliaana terassillamme, siirtyi tutkimaan lintujen ruokinta-aluetta ja lopuksi hyppäsi kuninkaan elkein kukkapenkissä olevan tiiliaitauksen päälle ja mittaili sieltä katseellaan takapihaa. Lopulta katosi illan pimeyteen naapurin puolelle. Kevään mittaan ketun olemassaolon oli havainnut naapurustossa muutama muukin. Meillä vierailuista jäi merkiksi tassun jäljet lumipeitteeseen.

Auringon näkemin vei automaattisesti ajatukset jo kohti kevättä ja kesää sekä kaikkeen uuteen, joten maalis- huhtikuussa kiertelin ahkerasti kirpputoreja takapiha mielessäni. Saaliiksi jäi muutama emalikoriste kasvihuoneeseen, emalikuppi kesäkukkia varten sekä löytönä kukkateline  pilkkahintaan, jonka sitten tuunasi yhdistellen jo muutama vuosi sitten ostamani kehikon kanssa: kahdesta vanhasta tuli yksi uusi! Uudistuksen koki myös henkilökohtainen elämänikin kun ikämittarissa pyörähti uusi kymmenluku, jota juhlittiin viikon verran niin töissä, vapaalla, kotimaassa kuin ulkomaanmatkallakin (alkuperäinen tarkoitus oli kuitenkin etten juhli merkkipäivääni..)  ja samalla rytinällä vaihtui työpaikkakin.


Tällä hetkellä ollaan päästy jo hyvään vauhtiin niin uuden työn kuin keväänkin suhteen. Olen huomannut jo selkeän muutoksen omissa ajatuksissani ja jatkuva stressi  on väistymässä - löytyy jaksamista harrastaa ja nauttia uudenlaisesta vapaa-ajasta!  Takapihan nurmikko on saanut lisää ruohon siemeniä, kalkkia ja muita lannoitteita. Puita ja pensaita on karsittu. Linnun pöntöt huollettu ja ensimmäiset kesäkukat ostettu. Ne toki vielä odottavat kunnollista istutusta ja sijoittelua. Viikonlopulle onkin luvattu lämpöisen sään paluuta, joten tiedän mitä teen tulevana viikonloppuna!

Aurinkoista Helatorstaita kaikille ja ihanaa kesän odotusta!








Kommentit

Suositut tekstit