Puutarhurin apulaiset

Puutarhuri laitto hetkeksi hanskat naulaan ja otti "Tellu-mummu" moodin viikonlopuksi päälle. Kyllähän sitä saa välillä vaan katsoa kun "apulaiset" touhuavat. Yhtään en tuntenut huonoa omaatuntoa kun puolestani leikattiin nurmikko ja tällä kertaa myös koko uusi alue, jossa heinän tilalta näyttää kasvavan lähinnä vesiheinää. Nurmikonsiemen ei ole näillä helteillä ja kastelusta huolimatta jaksanut lähteä kasvamaan. 

kuivaa on..

Saunan vierustalla kasvava tatar (vai mikä lie nyt onkaan?) oli päässyt rehottamaan ja sai nyt saksista jotta käytävä saatiin takaisin esiin. 




Juhannusviikolla ostettu kurkuntaimi tuotti jo ensimmäisen satonsa ja päivän päätteeksi sen makua maisteltiinkin herkkuja notkuvassa ruokapöydässä. Googlesta tietenkin tarkastin milloin kurkku on kypsä ja samalla luin, että liialliset kukat kannattaa nyppiä pois, joka takaa paremman sadon. Kukkien nyppiminen olikin pikku apulaiselle mielekästä puuhaa.


Pikku apulaisten  kuten myös minunkin suurin ihmetyksen aihe oli lehmuksen oksilla vilisevät leppäkertut, joita oli todella paljon! Juuri kun päivitin, etten ole vuosikausiin nähnyt leppäkerttuja niin nyt niitä pystyi laskemaan yhdeltä seisomalta jopa kymmenen.

"lennä, lennä leppäkerttu..."


Loppupäivästä olikin mukava keskittyä askartelujen pariin ja ja yhdessä valmistettujen grilliherkkujen nauttimiseen ihanan lämpimässä illassa, hyvässä seurassa.

välillä vähän askarreltiin keskiterassilla

ja loppuillasta syötiin yhdessä tehtyä ruokaa!

Nyt kun apulaiset ovat lähteneet, täytyy sitä kaivaa taas omat hanskat esiin. Tuollainen pieni tauko olikin ajatustyön kannalta hedelmällinen, sillä saimme muutaman hyvän idean pariin seuraavaan projektiin, jotka ovat olleet hieman "jumissa".  Siihen liittyy pari kärrynpyörää sekä varastossa yli 18 vuotta lojuneet vanhat ikkunanpokat..


Kommentit

  1. Siellähän on ollut ihan parasta A-ryhmää apulaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Näistä apulaisista ei lopu virta päivän aikana laisinkaan :)

      Poista
  2. Mukavaa, ku o välillä apulaasia auttamas.
    Just kattoon kurkun runsasta kukintaa. Tairan kans riipiä osan kukista pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on hauska seurata, kun pikkuset ovat niin innokkaita kukkien kastelijoita ja kukkien nyppijöitä. Välillä vaan pitää muistuttaa, että ihan kaikkia mummun kukkia ei tarvitse nyppiä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

Suositut tekstit