Heinäseipäilyä

Helle, heinän teko ja paarmat: siinä pyhä kolminaisuus jonka yhdistän edelleen elävästi heinäseipäisiin. Minun, perheen nuorimman tehtävänä oli kiskoa kuumina, hikisinä heinänteko päivinä perässäni apulantasäkkiä, joka oli täynnä heinäseipäiden tikkuja, kilometrien pituisia peltosarakkeita pitkin (eivät ne tietenkään niin pitkiä olleet, mutta siltä ne lapsesta  tuntuivat), kun toiset nostelivat heiniä seipäisiin. Pakoon ei voinut lähteä koko ajan kimpussa pörrääviä paarmojakaan, kun aina joku huuti tikun laittajaa paikalle.

Nyt noita heinäseipäitä etsin kaikkialta;  kirppareilta ja nettistä "roskalava"-yhteisöistä, sillä olen näin vanhemmiten huomannut että heinäseiväs onkin ihan jees ja se taipuu puutarhassa moneksi, kun antaa isännälle vapaat kädet. Onneksi velipoikani on säästänyt seipäitä vanhoihin heinälatoihinsa kotipuolessa, joten pientä "maksua" vastaan irtoaa tikkupussin kiskojalle muutama seiväs tarvittaessa.

Viime vuoden kevät oli varmasti jokaiselle meistä hyvin poikkeuksellinen koronan takia ja niinpä mekin jouduimme huhtikuun alussa pariksi kuukaudeksi kotiin työpaikan laitettua hetkellisesti ovet säppiin. Tuosta ajasta tulikin puutarhatuunaajan unelma: reilusti aikaa toteuttaa itseään! Me päädyimme mm nikkaroimaan heinäseipäistä jotain pientä.

Kasvihuoneeseen saatiin uudet kasvutuet seipäiden ja harjateräksen avulla sekä yli jääneistä seipäiden päistä hieman koristeitakin. Tuolloin ehti myös paneutua kasvinhuoneen 100% täyttämiseen, tänä keväänä panostus on ollut alta 30%

kasvihuone kesällä 2020


kasvihuone nyt, kesä 2021

Terassi oli kaivannut jo jonkin aikaa jotakin sopivaa aitausta, jota voisi samalla hyödyntää kesällä kukkien kasvutukena ja talvella paikkana johon ripustaa jouluvalot. Heinäseipäät sopivat tähänkin kuin nenä päähän. Päivän verran siinä väännettiin ja hahmoteltiin tekelettä, mutta kun keksimme käyttää avuksi paksua köyttä, niin siitä se ajatus sitten lähti. Voin sanoa että elokuulla heinäseiväsaitaus oli kyllä todella upea, kun mustasilmäsusanna verhosi sen kasvustollaan. Tänä kesä toivottavasti päästään samanlaiseen kasvuun.

seiväsaitaus valmis toukokuu-20

mustasilmäsusannan kasvu elokuu-20


mustasilmäsusanna nyt, heinäkuu 21

Talvella pikkulintujen ruokkimista rakastava mieheni teki tietenkin linnuille oman heinäseiväs kyhäelmän, johon tarvittiin lisäksi harjaterästä. Siinä ne jouluna olivat sulassa sovussa ruokinta-automaatit, lyhdyt ja seipäiden päissä viljalyhteet. Tuohonkin suunnittelin jo ensi kesälle jotain kesäkäyttöä. Olisiko pari krassiamppelia kiva piristys kukkapenkin ylle roikkumaan?

Vielä on puuliiverissä kasa seipäitä jemmassa odottamassa seuraavaa inspiraatiota. Olenkin haaveillut seipäistä aitaa tontin ympärille , mutta haaveeksi taitaa myös jäädä- liian työläs, ei valmistu päivässä..

Kommentit

  1. Tosi hyviä heinäseiväsireoota! Tua kasvarin sisustaki käytännölline. Terassin reuna ihan huippu! Ahaa, tuahon niitä susannoota keväällä tarttit. Sopiivat ku nenä päähän. Eiväkköhän tänäki vuanna kasva samoohin mittoohin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Susannat saivat vähän nenilleen, kun hätäisenä istutin ne ulos ja sitten vielä tuli yöpakkanen joka pysäytti niiden kasvun moneksi viikkoa. Säikähdin että siinäkö ne nyt menivät, mutta nyt ne kasvavat jo hirmuista vauhtia joka päivä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kuluvana kesänä mustasilmät ovat aavistuksen kärsineet kuivuudesta vaikka niitä päivittäin olen kastellutkin. Eivät ihan ehtineet kiivetä noin korkealle kuin edellis vuonna.

      Poista

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

Suositut tekstit